Nemesikseni Perfektionismi

Perfektionismi ja minä, ah, meillä on pitkä historia.

Se on ollut kuin vanha vihollinen, joka kulkee varjossani.Tai oikeastaan: kuin liittolainen, jonka huomasin liian myöhään pitäneen minua piilossa.

Se on kuiskaillut: ”Ei vielä. Hio vähän lisää. Aloita alusta. Ole parempi.”​

Ja valitettavasti minä uskoin. Minä uskoin, että on olemassa jokin maaginen hetki, jolloin olen tarpeeksi valmis. Turvassa. Hyväksytty. Joku tulee ulkopuolelta antamaan luvan toimia, tulla näkyväksi.

Se näytti kunnianhimolta. Huolellisuudelta. Siltä, että "mä ho

idan tän kyllä".

Mutta sisälläni se kiristi mun rintakehää. Esti mua pyytämästä apua, aloittamasta ennen kuin olin täysin valmis.

Ja rehellisesti sanottuna, ehkä arvaatkin… en koskaan ollut.

Vasta kun aloin nähdä perfektionismin suojakuorena ja keinona pitää itseni turvassa, paikallaan, jumissa, aloin vapautua siitä.

En luopunut tavoitteista tai intohimosta, vaan siitä uskomuksesta, että minun täytyisi olla valmis ennen kuin saan toimia.

Tein sinulle miniharjoituksen, joka auttaa sinua: tunnistamaan, miten perfektionismi vaikuttaa sun näkyväksi tulemiseen ja huomaamaan, mistä voit hellittää– astumaan esiin keskeneräisenä ja täysin riittävänä.

1. Missä kohtaa yrität vielä olla "täydellinen" ennen kuin uskallat tulla näkyväksi?

Kirjoita jokin tilanne tai asia (esim. “en julkaise mitään ennen kuin se on täydellisesti hiottu”, “en varaa kuvausaikaa ennen kuin näytän tietynlaiselta”):

2. Mitä uskot tapahtuvan, jos et ole valmis tai täydellinen?

Kirjoita suoraan ja rehellisesti, vaikka se kuulostaisi liioitellulta. Tässä kohtaa ei tarvitse sensuroida itseäsi.

3. Mikä voisi muuttua, jos uskaltaisit tulla esiin keskeneräisenä?

Miltä näyttäisi yksi pieni askel, jonka voisit ottaa jo nyt, vaikka vähän pelottaisi?

✨ Muista: Me ei olla täällä todistaaksemme täydellisyyttä – vaan jakaaksemme jotain aitoa.Ja aito syntyy keskeneräisyydestä, ei kontrollista.

💛Saara-Elina